definição e significado de Vokaali | sensagent.com


   Publicitade E▼


 » 
alemão búlgaro chinês croata dinamarquês eslovaco esloveno espanhol estoniano farsi finlandês francês grego hebraico hindi holandês húngaro indonésio inglês islandês italiano japonês korean letão língua árabe lituano malgaxe norueguês polonês português romeno russo sérvio sueco tailandês tcheco turco vietnamês
alemão búlgaro chinês croata dinamarquês eslovaco esloveno espanhol estoniano farsi finlandês francês grego hebraico hindi holandês húngaro indonésio inglês islandês italiano japonês korean letão língua árabe lituano malgaxe norueguês polonês português romeno russo sérvio sueco tailandês tcheco turco vietnamês

Definição e significado de Vokaali

Definição

definição - Wikipedia

   Publicidade ▼

Sinónimos

vokaali (n.)

vokaaliäänne

Ver também

vokaali (n.)

kerake, konsonantti

   Publicidade ▼

Dicionario analógico

Wikipedia

Vokaali

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vokaali on puhutun kielen äänne, jonka muodostamisessa ääntöväylä on avoin, jolloin ilmanpainetta ei keräänny ääniraon yläpuolelle. Tällöin keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun, nenän tai sekä suun että nenän keskeltä ulos. Sitä vastoin konsonanttien muodostamisessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan. Vokaali on syllabinen äänne eli yksittäinen vokaali voi olla puhutun kielen tavu päinvastoin kuin konsonantti, joka lähes aina vaatii rinnalleen vokaalin. Epäsyllabista äännettä, jonka muodostamisessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan puolivokaaliksi.

Vokaalit voivat kaikissa kielissä muodostaa tavujen ytimen, kun taas konsonantit muodostavat alun ja joissakin kielissä myös lopun. Joissakin kielissä muukin äänne voi olla tavun ytimenä, kuten syllabinen l englannin sanassa table [ˈteɪ.bl̩] (viiva l-kirjaimen alla osoittaa äänteen olevan syllabinen, ja piste erottaa tavut toisistaan), tai r serbian sanassa vrba [vr̩.ba].

Sana vokaali tulee latinan sanasta vocalis ’puhuva’, koska useimmissa kielissä sanat ja täten puhe eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja.

Sisällysluettelo

Artikulaatio

etinenkeskinentakainen
suppea
i • y
ɨ • ʉ
ɯ • u
ɪ • ʏ
• ʊ
e • ø
ɘ • ɵ
ɤ • o
ə
ɛ • œ
ɜ • ɞ
ʌ • ɔ
æ
ɐ
a • ɶ
ɑ • ɒ
Kohdissa, joissa esiintyy kaksi vokaalia, oikeanpuoleinen on pyöreä vokaali.
puolisuppea
välinen
puoliväljä
väljä
Röntgenkuvat kardinaalivokaalien ääntämisestä Jonesin ääntämänä

Vokaalit lajitellaan niitä erottavien artikulaatio-ominaisuuksien perusteella. Daniel Jones kehitti kardinaalivokaalijärjestelmän, joka kuvaa vokaaleja niiden ominaisuuksien – laveus (pystysuunta ulottuvuus), takaisuus (vaakasuora ulottuvuus) ja pyöreys (huulten asento). Nämä kolme ominaisuutta ilmaistaan kansainvälisen foneettisen aakkoston (IPA) vokaalikaaviossa. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten kitapurjeen asento (nasaalius), äänihuulten värähtelyn laji (fonaatio) ja kielen tyven asento.

Laveus

Laveus tarkoittaa kielen pystysuuntaista sijaintia suhteessa kitalakeen tai leuan aukkoon. Suppeissa eli korkeissa vokaaleissa, kuten [i] ja [u], kieli sijaitsee korkealla suussa, kun taas väljissä eli matalissa vokaaleissa, kuten [a], kieli sijaitsee matalalla suussa. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa yksilöidään seitsemän eri laveusastetta, mutta yksikään tunnettu kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Yleensä laveusasteita on neljä.

  • suppea vokaali (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
  • puolisuppea vokaali
  • välivokaali (välinen)
  • puoliväljä vokaali
  • väljä vokaali (avoin, matala vokaali)

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa tunnistetaan laveusasteet suppean ja puolisuppean vokaalin sekä väljän ja puoliväljän vokaalin väliltä.

Laveus näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden laveuden perusteella. Muita ominaisuuksia, kuten takaisuutta ja pyöreyttä, ei käytetä vokaalien erotteluun kaikissa kielissä. Joissakin kielissä laveus on ainoa vokaalien erottava ominaisuus.

Takaisuus

Takaisuus tarkoittaa kielen vaakasuuntaista sijaintia suhteessa suun takaosaan. Etuvokaaleissa, kuten [i], kieli sijaitsee suun etuosassa, kun taas takavokaaleissa, kuten [u], kieli sijaitsee lähempänä suun takaosaa. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa (IPA) yksilöidään viisi eri takaisuuden astetta, mutta yksikään tunnettu kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä.

  • etuvokaali (palataalivokaali, etinen vokaali)
  • keskivokaali (keskinen vokaali)
  • takavokaali (velaarivokaali, takainen vokaali)

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa tunnistetaan takaisuuden asteet etisen ja keskisen sekä keskisen ja takaisen vokaalin väliltä.

Enimmillään yhdessä kielessä on havaittu esiintyvän kolmea eri takaisuuden astetta.

Pyöreys

Pyöreys tarkoittaa huulten asentoa äännettäessä. Useimmissa kielissä pyöreys on täydentävä ominaisuus, eikä niinkään selvästi erottuva ominaisuus. Yleensä pyöristys on sitä voimakkaampaa mitä suppeampi takavokaali on. Joissain kielissä, kuten ranskassa ja saksassa (pyöreitä etuvokaaleja), useimmissa uralilaisissa kielissä, turkkilaisissa kielissä, vietnamissa ja koreassa, pyöreyttä ja takaisuutta käsitellään erikseen.

Monoftongit, diftongit ja triftongit

Pääartikkelit: Monoftongi, Diftongi, Triftongi

Vokaaliäännettä, jonka ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kutsutaan monoftongiksi. Monoftongeja kutsutaan joskus "puhtaiksi" vokaaleiksi. Vokaaliäännettä, joka koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä, kutsutaan diftongiksi eli pariääntiöksi. Samoin kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan triftongiksi.

Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongeja ja diftongeja (ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, äy, öy, uo, , iy, ey ja ie), mutta triftongeja ei esiinny paitsi sanassa miau.

Fonologiassa diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri foneemeihin. Esimerkiksi englannin sanan flower ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin [flaʊə] ja amerikanenglannin [flaʊɚ] muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat fonologisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja. Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.

Kirjoitetut vokaalit

Sanaa vokaali käytetään usein tarkoitettaessa kielen kirjoitusjärjestelmässä vokaaliäännettä kuvaavaa kirjainta, varsinkin jos kieli käyttää omia kirjaimia. Latinalaisissa kirjaimissa vokaalikirjaimia ovat A, E, I, O, U ja Y. Lisäksi siihen kuuluu lisäyksiä, kuten Ä, Ö, Ü, Å, Æ ja Ø. Näiden kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat eri kielissä, ja joissakin kielissä kirjaimia I ja Y käytetään kuvaamaan konsonanttia [j]. Jotkin latinalaisia kirjaimia käyttävät kielet käyttävät kirjoitusjärjestelmässään myös muita kirjaimia esittämään vokaaliäänteitä. Esimerkiksi kymrissä kirjain W tarkoittaa äännettä [u] tai [ʊ], kun taas creekissä kirjain V tarkoittaa äännettä [ə].

Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin mitä latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä vastaavat useita eri vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja toisissa kielissä käytetään kirjaimia, joihin on lisätty diakriittisiä merkkejä, kuten suomen Ä ja Ö. Joissain kielissä kirjaimia on myös yhdistelty: esimerkiksi joissakin pohjoisgermaanisissa kielissä käytetään kirjaimia Æ ja Ø. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa on 28 vokaalien perusominaisuuksia kuvaavaa merkkiä, sekä lisäksi useita näiden äänteiden muunnelmia kuvaavia diakriittisiä merkkejä.

Suomen kielen vokaalit

Suomen kielen vokaalit ovat:

  • [ɑ] – takainen, väljä, lavea, kirjoitusasu a
  • [e] – etinen, välinen, lavea, kirjoitusasu e
  • [i] – etinen, suppea, lavea, kirjoitusasu i
  • [o] – takainen, välinen, pyöreä, kirjoitusasu o
  • [u] – takainen, suppea, pyöreä, kirjoitusasu u
  • [y] – etinen, suppea, pyöreä, kirjoitusasu y
  • [æ] – etinen, väljä, lavea, kirjoitusasu ä
  • [ø] – etinen, välinen, pyöreä, kirjoitusasu ö

Suomessa vallitsee vokaalisointu etu- ja takavokaalien suhteen: omaperäisissä sanoissa voi saman sanan sisällä olla vain joko taka- ([ɑ], [o], [u]) tai etuvokaaleja ([y], [æ], [ø]); [e] ja [i] ovat neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä takavokaalien kanssa. Tämä merkitsee, että taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava taka- ja etuvokaaliset variantit: ’kala-ssa’, ’kylä-ssä’; ’levo-ttom-uus’,

Muuta

Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy reduktiovokaaleja. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä suuonteloa eli ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli švaa-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.

Joskus likvida (lateraali tai tremulantti) voi ottaa vokaalin tehtävän ja toimia tavua muodostavana elementtinä, esimerkiksi tšekin vlk 'susi', jossa l (lateraali) sallii ilmavirran kulkea kielen laidoitse.

Lähteet

  • Crystal, David: The Cambridge Encyclopedia of Language. Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-55967-7.
  • Häkkinen, Kaisa: Kielitieteen perusteet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-717-820-4.
  • Iivonen, Antti; Horppila, Mari; Heikkonen, Miika; Rissanen, Olli: Fonetiikan termit 2000. Helsingin yliopisto – Fonetiikan laitos. Viitattu 12. helmikuuta 2007. Suomi

.

 

todas as traduções do Vokaali


Conteùdo de sensagent

  • definição
  • sinónimos
  • antónimos
  • enciclopédia

 

4539 visitantes em linha

calculado em 0,016s