Definição e significado de aakkoset

Wikipedia

Aakkoset on tietyn kielen aakkoskirjoitukseen vakiintunut järjestetty kokoelma kirjaimia. Aakkoskirjoituksessa kirjain edustaa joko yksin tai yhdessä muiden kanssa jotakin vastaavan puhutun kielen äännettä tai äänneryhmää. Aakkoset on kirjaimistoa suppeampi käsite, mutta epätäsmällisessä kielenkäytössä niitä pidetään toisinaan synonyymeina. Kirjaimiston erona on, että siinä ei ole määrätty aakkosjärjestystä eikä sen kirjainvalikoima laajasti käytettyjen kirjaimistojen osalta rajoitu pelkästään yhden kielen tarpeisiin. Monien länsieurooppalaisten kielten aakkoset pohjautuvat latinalaiseen kirjaimistoon, kun taas monien Itä-Euroopan kielten aakkosten perustana on kyrillinen kirjaimisto. Kreikan kielessä käytetään kreikkalaisia kirjaimia.

Historia

Pääartikkeli: Aakkosten historia

Lähes kaikki nykyisin käytössä olevat aakkostot ovat kehittyneet muinaisseemiläisestä aakkostosta. Niiden syntyyn vaikuttivat osaltaan egyptiläiset hieroglyfit. Hieroglyfikirjoituksessa käytettiin sekä kokonaista sanaa että jotakin äännettä tarkoittavia merkkejä, mutta seemiläisissä aakkosissa oli alusta lähtien vain äänteiden merkkejä. Alkujaan siinä oli merkit vain konsonanteille, kuten nykyisinkin on laita heprealaisissa ja arabialaisissa aakkosissa. Etiopiassa puhuttavan amharan kielen kirjoitus on kehittynyt lisämerkein tavukirjoitukseksi.

Kreikkalaiset aakkoset otetiin käyttöön foinikialaisen esikuvan mukaan todennäköisimmin 700-luvulla eaa. Tällöin otettiin käyttöön omat kirjaimet myös vokaaleille. Niiden merkkeinä käytettiin eräitä sellaisia kirjaimia, joita seemiläisissä kielissä vastanneita äänteitä ei kreikan kielessä esiintynyt. Seemiläisten kielten tavoin kreikkaakin kirjoitettiin aluksi oikealta vasemmalle, mutta pian sitä siirryttiin kirjoittamaan vasemmalta oikealle.

Kreikkalaisten aakkosten pohjalta on muodostettu sekä latinalaiset aakkoset, jotka nykyisin ovat käytössä suuressa osassa maailmaa, että eräissä slaavilaisissa kielissä käytetyt kyrilliset aakkoset sekä germaanisissa kielissä aikoinaan käytetyt riimukirjaimet.

Useimmissa aakkostoissa kirjainten järjestys vastaa kutakuinkin alkuperäisen seemiläisen aakkoston mukaista aakkosjärjestystä. Eroja on pääasiassa aakkosten loppupäässä, johon eri aakkostoissa tarvittavat uudet kirjaimet pääasiassa on lisätty. Esimerkiksi heprealaisissa aakkosissa T:tä vastaava tav on kuitenkin yhä aakkosten viimeinen kirjain. Täysin muista poikkeavassa järjestyksessä ovat kirjaimet kuitenkin riimuaakkosissa.

Kirjainten nimet

Vaikka seemiläiset aakkoset merkitsivät eri äänteitä, kirjaimet olivat alkujaan muodostettu tyylitellyistä eri esineiden tai eläinten kuvista. Kukin kirjain esitti jotakin sellaista kohdetta, jonka nimi seemiläisessä kielessä alkoi kyseisellä kirjaimella. Esimerkiksi aakkosten neljän ensimmäisen kirjaimen nimet, alef, beth, gimel ja dalet, tarkoittivat varsinaisesti härkää, taloa, kamelia ja ovea. Kun aakkoset tulivat käyttöön kreikassa, niiden nimetkin lainautuivat kreikan kieleen, jossa ne muuntuivat muotoon alfa, beeta, gamma ja delta. Toisin kuin seemiläisissä kielissä, kreikassa nämä nimet kuitenkin tarkoittivat ainoastaan kirjaimia eikä niillä ollut muuta merkitystä.^[1]

Monissa kielissä aakkosista käytetään kreikan aakkosten kahden ensimmäisen kirjaimen nimestä muodostettua sanaa alphabet tai alfabet.

Latinalaisissa aakkosissa nämä nimet jäivät alusta lähtien pois käytöstä. Niinpä vokaalien niminä käytetään pelkästään kutakin vokaalia pitkänä, kun taas konsonanttien nimissä on kyseisen konsonatin eteen tai jälkeen lisätty jokin vokaali (esimerkiksi b = bee, s = es, suomessa myös äs).

Eri kirjaimistoihin perustuvia aakkosia

• Heprealaiset aakkoset
• Kreikkalaiset aakkoset
• Latinalaiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Kyrilliseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Armenialaiset aakkoset
• Arabialaiset aakkoset
• Georgialaiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Thai-aakkoset
• Glagoliittiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset

Suomen kielen aakkoset

Suomen kielessä käytetään latinalaista kirjaimistoa, johon kuitenkin on lisätty muutamia kirjaimia, joita latinassa ei ole. Kirjoitetun suomen kielen aakkosiksi ovat vakiintuneet seuraavat 29 aakkosjärjestyksessä luetteloitua latinalaisen kirjaimiston kirjainta:^[2][3][4]

A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z, Å, Ä, Ö.

Kirjain W ei ole suomen kielessä täysin itsenäinen kirjain, vaan on suomen aakkosjärjestyskäytännön mukaisesti kirjaimen V variantti, jollaisena se esiintyy joissakin suomalaisissa nimissä (esim. Wirtanen) ja vanhoissa teksteissä. Vaikka muunkielisissä nimissä ja joissain uudissanoissa (esim. watti) W esiintyykin itsenäisenä kirjaimena, aakkostetaan myös nämä sanat V:n variantteina. W on kuitenkin tapana mainita V:n jälkeen aakkosia luetellessa. Nykyään on melko yleistä aakkostaa V ja W erikseen, ja myös standardi SFS 4600 sen sallii "monikielisessä aineistossa".^[5]

Aakkoset vastaavat suomen oikeinkirjoituksessa suhteellisen hyvin kukin tiettyä puhutun kielen äännettä. Aakkostosta kuitenkin puuttuu kirjainmerkki kotoperäisissä sanoissa esiintyvälle ŋ-äänteelle Kirjoituksessa yksi ŋ-äänne korvataan yleensä n-kirjaimella ja kaksi peräkkäistä (geminaatta) ng-kirjainyhdistelmällä (vrt. [keŋkæ] : [keŋŋæt]). Kirjaimet B, F ja G sekä niitä vastaavat kirjaimet (paitsi ng-yhdistelmä) esiintyvät suomessa vain uudehkoissa lainasanoissa. C, Q, W, X, Z ja Å esiintyvät vain vieraskielissä erisnimissä ja sitaattilainoissa, joissa niiden äännearvo saattaa vaihdella, mutta usein ne merkitsevät samoja äänteitä, jotka suomalaisissa sanoissa kirjoitetaan muilla kirjaimilla. Niin kutsuttua jäännöslopuketta ei suomessa osoiteta millään kirjainmerkillä. Lainasanoissa esiintyvät oikeinkirjoituksen mukaiset suhuäänteen merkit (Š ja Ž) eivät kuulu aakkosiin eivätkä ne vaikuta aakkostukseen, vaan niitä käytetään vierasperäisten kirjoitusjärjestelmien, kuten venäjän, translitteroinnissa.

Katso myös

• Kirjoitus
• Luettelo kirjaimista
• Aakkosto
• Ääkköset

Viitteet

.