Mäkitupalainen
Wikipedia
Mäkitupa tarkoittaa jonkin maatilan alueella olevaa vuokra-asumusta, pikku tupaa, johon yleensä ei kuulunut mainittavammin viljelypinta-alaa. Asukkaita kutsuttiin mäkitupalaisiksi. Järjestelmä oli käytössä 1700-luvun loppupuolelta lähtien 1900-luvun alkupuolelle. Mäkitupalaiset työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä, ja muodostivat huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä.
Sisällysluettelo |
Yleistä
Lainsäädäntöön mäkituvat tulivat vuonna 1762, jolloin talonisännät velvoitettiin rakentamaan naimisissa oleville tai naimisiin aikoville palkollisilleen tilan alueelle mäkitupia asumuksiksi. Pyrkimyksenä oli maataloustyöväestön asunto-oloja parantamalla edistää syntyvyyttä ja työvoiman saatavuutta.
Vuokrattu mäkitupa käsitti yleensä vain pienen talon. Viljelysalaa sopimukseen ei kuulunut ollenkaan tai sitä oli vain hyvin vähän. Mäkitupalaiset saivat elantonsa pääasiassa ulkopuolisilla töillä; toisten tilojen renkeinä ja piikoina tai käsityöläisinä. Työsuhteet olivat usein lyhytaikaisia. Lisäksi mäkitupalaisen tuli hoitaa tilalliselle tuvan vuokra työvelvoitteena, taksvärkkinä.
Sääty-yhteiskunnassa asumismuoto määritti myös yhteiskunnallista asemaa: mäkitupalaiset miellettiin osaksi alempia yhteiskuntaluokkia, niukasti irtolaisväestön yläpuolelle. Henki- ja kirkonkirjoissa mäkitupalaiset eroteltiin esimerkiksi talollisista, torppareista, käsityöläisistä ja irtolaisista.
Huomioita mäkitupalaisjärjestelmästä
Usein sekoitetaan toisiinsa mäkituvat ja torpat. Torppa sisälsi kuitenkin asumuksen lisäksi useimmiten varsin kohtuullisesti viljelyalaa ja tarjosi mäkitupaa olennaisesti paremmat mahdollisuudet omavaraisuuteen. Torppareilla saattoi olla jopa palkollisia.
Lyhytkestoisissa työpesteissä renkeinä ja piikoina eri tiloilla kiertänyt maaseututyöväestö ja nykyiset pätkätyöläiset edustavat tavallaan saman tyyppisesti käytettävää työvoimareserviä, toinen toimi sääty-yhteiskunnan maaseudulla, toinen nyky-yhteiskunnassa kaupungeissa mihin työvoimatarve on keskittynyt.
Huonon omavaraisuuden ja niukkojen toimeentulomahdollisuuksien vuoksi mäkitupalaiset olivat otollinen ryhmä siirtolaisuudelle. Heillä ei ollut kotimaassaan paljoa menetettävää ja kohdemaan leveämpi leipä sekä usein tarjottu oma viljelymaa houkuttivat.
Mäkitupalaistilojen lunastusmahdollisuus
Mäkitupalais- ja torpparikysymys nousivat merkittäväksi ongelmaksi 1800-luvun lopulla, sillä vuokratilallisten asema ja asumisen ehdot saattoivat olla kohtuuttoman raskaat. Ahdinkoon apua lupaavan nousevan työväenliikkeen tärkeimpänä tukiryhmänä maaseudulla on perinteisesti pidetty torppareita, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä olivat juuri mäkitupien asukkaat. Mäkitupalaiskysymys ratkesi vasta 1919 niin sanotun torpparilain myötä, jolloin mäkitupalaiset saivat mahdollisuuden lunastaa tilat itselleen. Vuoteen 1940 mennessä tiloja oli lunastettu yhteensä 45 000.
Katso myös
Lähteet
- Halmesvirta, Ojala, Roiko-Jokela, Vilkuna: Historian sanakirja. Gummerus. Jyväskylä, 1999. ISBN 951-20-5089-7.
- Gummeruksen uusi tietosanakirja, osa 3. Gummerus. Helsinki, 1987. ISBN 951-20-2923-5..